maanantai 3. joulukuuta 2012

Lauran viimeinen haaste - Kaikki käy!

No niin. Vimppaan haasteeseen osallistun yhdellä joulukortillani, jonka valmistin eräälle upealle vanhemmalle naiselle:

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Lauran korttihaaste 63 - Simppeliä joulua

Eli simppeliä joulukorttia pitää olla. Tässä yksi simppeleimmistä korteista tänä vuonna. Leikattuani cameollani kuvion toiseen korttiin, jäi ylitse maiseman "taivaskappale". Värittelin meikkisieniä käyttämällä siihen distress inkeillä kuutamotaivaan. Kuun tein ympyrän muotoissta  paperikappaletta maskina käyttäen ja lisäsin muutaman pilvenlonkareen sen eteenkin. Liimasin kappaleen valmiille papermanian korttipohjalle ja avot. Siinä tuo. Hyvän joulun toivotusta en tuohon tarkoituksella laita, sillä kortin koko ajatus on pitää kortti mahdollisimman simppelinä.


tiistai 28. elokuuta 2012

Lauran korttihaaste 50 - JUHLAHAASTE

Elikkäs juhlahaasteessa sai olla ihan mikä hyvänsä kortti, joka miellyttää omaa silmää. Minä laitan tähän nyt juuri valmistamani joulukortin, jonka leikkasin cameo silhouettella, saksilla ja yhdistelin mielitarpeitani eli scrapbook-paperia ihanalla kuviolla, tarratimantteja, ääriviivatarraa... Kuvasin tahalleen viistosta, sillä kyltin helmiäispaperi näyttää järkyltä suoraan kuvatessa:

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Lauran korttihaaste 49 - Joulukortti inspiraatiokuvan väreissä

Eli joulukortti, jossa pitää olla sinistä, hopeaa ja valkoista. Tässä minun versioni:


P*skarteluhaaste #151 - Kolme

Minun kortissani kolmea edustaa 3 kukkaa. Kuva on ihan hassun värinen (tumma), mutta en nyt ehdi ottamaan uutta kuvaa tähän hätään, niin tällä mennään.:

perjantai 22. kesäkuuta 2012

P*skarteluhaaste #146- Jotain pirteää ja kesäistä

Tämän haasteen piti olla siis pirteää ja kesäistä. Itse kokeilen tässä haasteessa käyttää uutta leikkuriani ja teen jotain vähän erilaista ja poikkeavaa yksin tein. Vastaavaa 3D-kukkaa en ole koskaan aikaisemmin tehnyt, tai käyttänyt. Taas on myös kuvattu hyvin vinoon ja väritkin poikkeaa hiukan alkuperäisistä, mutta olkoon. Tässä tulos:

torstai 21. kesäkuuta 2012

Lauran korttihaaste 40 - Eläimiä

Eläimiä/eläin piti kortista löytyä ja kisujahan tuossa on. Värit ei kyllä ole kuvassa häävit. Kortin oikea sävy on kauniin vaaleanvihreä, ei tuommonen hailukka...



Villakeijun kortteiluhaaste 59

Tällä kertaa Villakeiju antoi ohjeeksi tehdä askartelu jonkun vanhan haasteen mukaan. Minä valitsin haasteen nro 54, eli HARMONIA.

Haaste löytyy: täältä.

Joulukortilla mennään:


lauantai 28. huhtikuuta 2012

P*skarteluhaaste #139 -Embossaus

Eli embossausta tällä kertaa. Sitä löytyy kortin tekstistä, sekä itsepiirretystä oksasta. Musta/glitteri embossausjauhe valikoitui tällä kertaa käyttöön.

.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Lauran korttihaaste 32 - Naiselle

Eli tässä tapauksessa sen saa eräs eläkkeelle siirtyvä naiskollegani. Ehdin kirjoittaakin sen valmiiksi, joten peitin tekstin paintilla. Sisäpuoli ei kyllä ulkoasultaan matsaa ulkopuolen kanssa, mutta sen verran osaan olla mieleltäni hämy, etten siitä tänään välitä. :o)

Ulkopuoli:


Sisäpuoli:

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Villakeijun krtteiluhaaste 56- luonnos

Tällä mennään (ja taas kuvattu vinoon):

Lauran korttihaaste 30 - Korkeintaan vartti

No niin. Päätin osallistua kun löysin tiimarista ihanaa pöllö-paperia tämän päivän shoppailukierroksella ja pari vuotta hukassa olleet haaraniititkin löytyivät vihdoin. :o)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lauran korttihaaste 29 - Tarroja vai kiiltokuvia?

Valintani on tarroja. Kortti tämän vuoden pääsiäiskortti-kokoelmasta:

P*skarteluhaaste #136 - Teippiä ja perhosia

No niin. Ihanan kuuloinen haaste, sillä perhoset ovat lemppareitani. Hankalaa oli se, etten omista askartelu, tai oikeen muutakaan teippiä, joten toivon teipiksi käyvän kortin organza-nauhat, joissa on teippiliima toisella puolella valmiina. Tavallaanhan se on kangaspintaista teippiä... Kuvattu auringon paistaessa, joten pientä varjoa on kuvassa:

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Villakeijun kortteiluhaaste 54- harmonia

Harmonia minulle on montaa asiaa, mutta yhteen sointuvat värit kuuluvat siihen ehdottomasti.

P*skarteluhaaste #131 -Ruskea+Keltainen+Valkoinen

Tässä tämänkertainen tuotokseni. Kortti on vaaleankeltainen, mutta näyttää kuvassa beigeltä. :o/ Jollekin toivotetaan tällä hyvää pääsiäistä. :o)

tiistai 3. tammikuuta 2012

P*skarteluhaaste #122-Bingo

Bingoilua. Minun valintani on ylärivin Pilkut-Teipit/tarrat-Keltainen (sopivasti vinossa kuvattuna...):

maanantai 2. tammikuuta 2012

Joulukorttisatoa vuodelle 2011

Laitan nyt tänne muutamia vuoden 2011 joulukorttitekeleitä. En kaikkia, mutta pienen osan: